24HR Word Championchips Belfast 2017

Post Reply
jyrku
Posts: 3416
Joined: 02 Sep 2008, 07:37
Mitä on sata miinus viis?: 95
Location: Kaarina, Littoinen

24HR Word Championchips Belfast 2017

Post by jyrku » 04 Jul 2017, 21:40

Juoksuraportti Belfast 24h MM-kisat 2017
 
Pitkään mietin lähdenkö koko kisaan, mutta ajattelin että uutta tilaisuutta ei ehkä enää tule ja kun kunto oli ok, sekä olosuhteet todennäköisesti olisi siedettävät Belfastissa, päätin lähteä.
Lisäksi minulla oli hyvää aikaa treenata 2 kk ennen kisaa.
 
Tavoitteeksi asetin "kaikki peliin". Minimi tavoite oli oma ennätys yli 230 km. Mutta tyytyväinen olisin vasta 240km kerhoon pääsystä. Mitalista taistelisin. Ja jos kaikki aivan putkeen menisi, en pitänyt mahdottomana 250 kilometriäkään.
 
Kisan aattona juoksin 6km lenkin 5 min/km vauhtia. Kaksi päivää olin hoitanut ukkovarpaan niveltä, koska siinä oli pieni tulehdus. Se tuntui lähes parantuneen.
Aattoiltana tuli vielä 2 km ylimääräinen sykkeen nosto, kun chippi ja kisanumerot unohtui ravintolaan (en juonut alkoholia). Ei muuta kuin juosten hakemaan. Siinä menikin aikaa, kun ei löytynyt. Olivat jo ehtineet siivota pöydät ja löytyivät sentään roskiksesta. Numerot oli rasvassa ja kastikkeissa, löyhkäsivät. Pesin numerolaput vielä illalla.
 
Lähdössä oli lämpöä 15 astetta, mutta tuulta aika paljon. Lisäsin lyhythihaisen vielä hihattoman alle, mutta shortseissa lähdin. Tarkoitus oli ensimmäiset 12 tuntia vetää hieman riskilläkin yli 130 km. En tiedä vieläkään menikö, kun tulospalvelu ei toiminut, mutta lähelle ainakin. 
Sadetta ei ennustettu, mutta tuli kuitenkin. Onneksi se ei aivan litimäräksi kastellut. Kuitenkin sen verran, että tuntui reidet hiertyvän kosteuden aiheuttamasta kitkasta. Pyysin jo huollosta pyyhettä, mutta tuuli ehtikin kuivattaa, eikä hiertymiä pahemmin tullutkaan.
Ensimmäisellä vessareissulla, vatsa oli sekaisin, mutta loppu matkan vatsa toimi kohtalaisesti, kun muistin ottaa merisuolaa noin 4 kertaa. Kaksi kertaa otin myös Riobania. Se tuntui rauhoittavan vatsaa. Geelejä yritin ottaa maltilla, ehkä 5 kpl.
Ja kaikkea muuta tasaisesti, vähintään joka toinen kierros, alun 20 km jälkeen.
 
Yö oli vaikea. Pyörrytti oudosti, eikä juoksu kulkenut. Päätin mennä vaan rauhallisesti ja odottaa aamua. Tuntui että heikoin lenkki oli nyt pää. Henkinen kantti ei kestä 24h kisoja, mietiskelin, ja päätin että tähän jää 24h juoksut. Ei ole mun laji. Henkiset varat riittää vain 100 km tai korkeintaan 12 tunnin kisoihin. Hengityskin tuntui vaikealta ja siihen piti keskittyä. 
Aamun sarastaessa kuitenkin virkistyin. Kello 5 aikaan aloin kysellä tilannetietoja. Ja millaisia kierroksia pitäisi juosta, jotta 240 km ylittyy.
Se pitäisi ainakin runtata.
Olin kuulemma 4, sarjassani Holyoak oli kolmantena n. 4 km edellä ja juoksi selkeästi kovempaa kuin minä. Meni ohikin sellaista vauhtia, ettei pystynyt vastaamaan. Vaikka olin peesannut aikaisemmin pitkään sellaisiakin huippuja kuin esim Lawson. Ajattelin ettei ole toivoa ainakaan Holyoakkia voitta. Jos sitten 1. tai 2. sammahtaisi, niin olis toivoa mitaliin.
 
Tuskaisesti pikkuhiljaa aika väheni kierros kierrokselta. Noin puoli tuntia ennen loppua Hannu huuteli että nyt kaikki irti. Huvittuneena pyritin päätäni, että älähän naurata. Kuitenkin Hannun sanat jäi pyörimään päähän. Ajatuksissa oli että jos kuitenkin hyvä sijoitus tai tulos jää kiinni viimeisistä hetkistä...  lähdin kiristämään vauhtia. Mietin mihin lopetan vai jatkanko loppuun asti. Kannustaja Tiina oli toisella laidalla rataa ja ajattelin jospa sinne asti pääsen ja jään sinne.
No Tiina sanoi että vielä 3minuuttia jäjellä. Sanoin: "höh, kai sitten pitää vielä hieman jatkaa"  Ja jatkoin sen 3 minuuttia.
Viimeiset kolme kierrosta olivat kyllä vieneet voimia, mutta en aivan loppu kuitenkaan ollut. Laiska kun on, niin ei ilman motivaatiota saa itsestään kaikkea irti.
 
Kisan jälkeen heti suihkuun ja nukkamaan. Ei lähdetä päättäjäisiin kun ei suomalaiset palkinnoille päässeet. Ajattelin kyllä jos jättäis suihkunkin väliin, mutta onneks en jättänyt..
 
Hyvin nukahdin. 16:45 Outi kolkuttteli. Ihmettelin että mikäs ny. Kuulemma olisin pronssilla ja kysyi, josko kiinnostais palkintojenjako. Vähän mietiskelin... vartti aikaa lähtöö. Kai sitä sitten ehtii ja pitää lähteä, ajattelin. Kun ei suihkussakaan tarvii käydä. Onhan pronssi hieno. Sitten joku mainitsi että ehkä toinen edellä olleista ei ollut kisassa mukana. Heräsi aavistus voi tulla hopeaakin.
Tuskaista oli odottelu juhlallisissa päätöstilaisuudessa. Tuli sitten minun sarja vuorokin. Jensennille pronssia... Holyoak hopeaa..... mitä ??!
Minulle kulta !!  Aikamoinen yllätys neljännestä sijasta kultaan. Eroa 26 metriä. Empä huomannut ohitusta, mutta on tapahtunut aivan viimeisillä minuuteilla.
 
Vammoja ei paljoa tullut. Yksi kohtalaisen pieni rakko.
Jalat tuntui sen verran hyvälle, että ajatuksiin nousi jopa Suomi-Juoksun 100km viikon päästä. No en siis saanut vieläkään itsestäni kaikkea irti. Mutta ehkä saa ollakin.
 
10kk voittoputki päättyi tähän. 3.9.2016 se alkoi maratonin M50 Suomen mestaruudesta. Jatkui 100 km SM 1. 100 km MM M50 1. (SE-ajalla), 24h SM 1.
ja nyt tämä MM 24 h M50 1. (SE ajalla)   Eipä kai 10 kk voisi paljoa paremmin mennä
Belfast 24h -17 MM 2. M50 SE 243,866 km
Barcelona 12h -14 M50 SE 141,158 km
Los Alcazares 100km -16 MM 1. M50 SE 7:17:42
Barcelona 6h -13, rata-SE 82,755
Paavo Nurmi mara -13 2:40:02
Kyrönjoki ½ -13 1:16:09 alim.
PaavoNurmi Stadion 10 km -12 34:45

Post Reply

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest