Motivaatio

[Toramaanari]

Tässä on vähän aikaa vierähtänyt kun on viimeksi tänne mitään saanut kirjoitettua. Juoksun motivaatio katosi elokuun/alkusyksyn aikana kun jalat ei oikeen kestäneet juoksua asfaltilla. Loppukesästä ja syksyllä on ollut paljon asioita jotka on vain ollut pakko hoitaa loppuun ja kunnon harjoitteluun ei ole ollut aikaa. Muutamia lenkkejä olen kyllä juossut mutta kunto ei ole sellainen että viitsisi mihinkään tapahtumiin osallistua. Tää mun tapani harrastaa asioita on/off meininkiä, nyt mietin viitsinkö panostaa jouksuun täysillä, koska parempien tulosten saavuttaminen vaatii melko suuria urhrauksia. Juoksussa asetin tavoitteeksi kolmentunnin maraton ajan alittamisen, joka on nyt plakkarissa. Juoksuporukassa juokseminen on ollut hauskaa ja antoisaa. Tseppiä kaikille omaan juoksuun ja omiin tavoitteisiin.

[Professori]

Kyllä se kipinä vielä löytyy uudestaan, mutta oman aikansahan se toki ottaa ja se pitää antaa. Itselläni noin vuosi sitten tullut pakkotauko tuntui pahalta muutaman viikon, mutta sen jälkeen juoksemattomuuteen alkoi tottua ja tuli olo että pärjäänhän tässä ilmankin. Pikku hiljaa kun aloitin juoksentelua uudelleen tammikuussa niin kipinästä syttyi viikkojen ja juoksukilometrien kasvaessa liekehtivä tuli ja nälkä kasvoi taas syödessä.

Loppujen lopuksi kun miettii niin motivaatioon löytyy hyvin monta syytä:
- terveys. Kyllähän sitä parikymmentä vuotta eläisi hyvin ilman juoksuakin, mutta mielessä kummittelee tietyllä tavalla joskus eteen tulevat vanhuuden päivät ja haluan rakentaa vahvan perustan mahdollisimman monelle terveelle elinvuodelle ja pitkälle ja onnelliselle elämälle
- perhe. Vaimon vuoksi en tätä tee, päinvastoin pitäisi tehdä jotain aivan muuta Lapsille haluan olla kuitenkin mallina että hekin innostuisivat liikkumisesta
- juoksuystävät. Samanhenkinen porukka on tuonut voimia heikkoina hetkinä.
Tässä ehkä ne tärkeimmät, mutta monenmonta muutakin syytä on varmasti. Osa syistä puoltaisi toki juoksun lopettamistakin, mutta kyllä vaaka kallistuu selvästi juoksun puolelle.

Tuloksenteko on asettanut monesti paineita ja pitkän tauon jälkeen mietin että rikonko enää koskaan maratonin ennätystäni. Tauon jälkeen asetin vain raa'asti uudet tavoitteet ja esim. 1:30 rikkominen puolikkaalla keväällä tuntui nautittavalta vaikka paljon kovempaakin on joskus tullut juostua. Sen jälkeen kiikarissa oli 1:25, Tukholman maraton 2:50, kärkipään sijoitus Paavolla ja lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen haaveet ultrajuoksustakin toteutuivat. Ajallisesti en ollut kesällä enkä ole nyt parhaassa kunnossa, mutta pääasia että nautin taas juoksusta. Uusien tavoitteiden asettaminen on motivoinut. Olen tapellut vain itseäni vastaan.

Ei muuta kuin baanalle kun siltä taas tuntuu. Karikko on hyvä paikka motivaation hakemiselle ja toivottavasti nähdään joku torstai. Jaksamisia

[JRi]

Vähän samanlaisia motivaatioasioita mietinnässä täälläkin.
Olen lähes koko ikäni harrastanut liikuntaa muodossa, jos toisessa. Minään juoksijatyypppinä en ole itseäni koskaan pitänyt (eikä ihme, jos katsoo esim. minun juoksutekniikkaa), vaikka kestävyysurheilu onkin ollut aina lähimpänä sydäntä.

Omat lempilajini ovat viimeiset parikymmentä vuotta olleet hiihto ja suunnistus (ja ennen kaikkea näiden yhdistelmä hiihtosuunnistus, jota pääsee kokeilemaan vain tosi harvoin). Juoksu on kuitenkin osoittautunut ajankäytöllisesti kaikkein tehokkaimmaksi lajiksi, ja kun sitä on ruvennut tekemään vähän enempi, on se alkanut kulkea jopa paremmin kuin nuoruusvuosina. FMR on tuonut hommaan mukaan sopivasti yhteisöllisyyttä (vai mikähän se hieno termi voisi olla), joka on myös lisännyt motivaatiota juoksuharrastukseen. Ongelmana on tahtonut olla, että jalat eivät kestä kovin suurta juoksumäärää ilman vaivoja ja nyt syksyn terveystila alkaa muistuttaa nuoruuden aktiiviajan sairastelukierrettä. Kun oli hyvässä kunnossa, iski aina joku flunssa. Vastaavaa ongelmaa ei ollut muutamaan vuoteen, kun kunto pysyi vaatimattomalla tasolla.

Minullakin yhtenä motivaation lähteenä oli tuo kolmen tunnin alitus maratonilla, jota en koskaan aiemmin ollut edes kokeillut. Nyt, kun se on muutamaan otteeseen saavutettu, alkaa motivaatio urheiluharrastukseen olla taas puntaroitavana. Aika ei oikein tahdo riittää, vaikka kotijoukoilta onkin riittänyt ymmärrystä tähän saakka. Vaimon vatsa alkaa pyöristyä siihen malliin, että ensi keväänä on jälleen tiedossa lisää kotitöitä, valvomista ja muutakin aikaa vievää touhua. Tulokkaan laskeutumisaika on vahingossa tullut ajoittua kevät talvelle siten, että hiihtosuunnistuksen SM-kisat, Finlandiahiihto ja muut pitkänmatkan hiihdot taitavat jäädä väliin. Miksi siis ryhtyä syksyllä treenaamaan aiempaa tehokkaammin; varsinkin, kun menestyäkseen talvella pitäisi välittömästi painaa harjoituskaasupohjaan.

Kuluneelle kesälle Tukholma ja Lahden veteraanimaraton olivat hyviä tavoitteita kuntoon pääsemiseksi. Mitähän vastaavia tavoitteita ensi vuodelle osaisi tai uskaltaisi keksiä? Pulmaksi tulee sekin, että laittaako tavoitteeksi jonkun maratonin / maratonajan vai esim. suunnistuksen SM-kisan. Jos suunnistuksessa meinaa pärjätä, pitää myös suunnistaa melko paljon, eikä jalat saisi olla viikko-/kuukausitolkulla telakalla maratonjuoksun jäljiltä. Toisaalta, jos keskittyy suunnistukseen / metsäjuoksuun, voi minun juoksutaidoilla unohtaa maratonilla alle kolmen tunnin suoritukset – metsäjumi vaikuttaa yllättävän paljon.

Toisaalta voisinhan minä taas vaiheeksi ottaa vain selvästi rennommin ja käydä lenkillä, jos sattuu huvittamaan ilman sen suurempia tavoitteita. Kunto siinä kyllä hiipuu, paino nousee ja tyytymättömyys oman taantumisen johdosta kasvaa.
Ehkä sittenkin joku tavoite – jos vain motivaatiota riittää?

[Professori]

Motivaatiota löytynee kun ottaa jonkin uuden tavoitteen. Itsekin on tullut mietittyä tavoitteita uusiksi monta kertaa. Noin 35 juostua maratonia on vienyt hieman kiinnostusta ja kunnioitusta ko. matkaa kohtaan ja löysin ultrajuoksun. Maraton on kuitenkin tietyllä tavalla kuitenkin edelleenkin suuri intohimon kohde ja sen aika tulee uudelleen vielä. Jotenkin motivaatio siihen on ollut hakusessa senkin vuoksi että en päässyt tänä vuonna ennätyskuntoon; siksi monta tuttua maratonia jäi juoksematta tyyliin "mitä hittoa käyn siellä ja siellä 2:55 juoksemassa, kun olen juossut monta kertaa nopeammin ja paremmin". Mutta kunhan tässä saa taas kunnollisen peruskunnon luotua ja suurimman ultranälän tyydytettyä niin on aika painottaa harjoittelua taas lyhyemmille matkoille. Se tuo vaihtelua ja motivaatiota myös treenailuun. Olen aina tykännyt PK-mättämisestä, mutta pikku hiljaa on virinnyt halua myös erilaiselle harjoittelulle. Vedot ja kaiken maailman extreme -kokeilut tuovat väriä harjoitteluun. Ehkä se motivaatio löytyy juuri tavoitteiden ja treeniohjelman totaalisesta muutoksesta. Jos on tottunut määräjyystämiseen niin ei muuta kuin tunnit vähemmälle ja tehoruuvi kireämmälle. Tai toisinpäin. Motivaatiota voi hakea myös vaikkapa kuntosalin matolta, lenkkireittejä vaihtamalla tai vaikkapa hankkimalla uudet tossut. Kilpailuissakin on monesti suvantovaiheita niin kuin harjoittelussakin, mutta kun taistelee niiden yli niin on mukavaa huomata myöhemmin että kyllähän se kannatti. Ja tuo "en anna itseni taantua" mentaliteetti auttaa jaksamaan. Ollaan me niitä vahvoja isiä ja äitejä, veljiä ja siskoja ja rautaisia pappoja ja mammoja! Heti tämän lepopäivän jälkeen

[JRi]

Kiitos proffalle kommenteista. Näin se on tehtävä - uutta tavoitetta vain kehiin.

Lähinnä tässä mietityttää tuo talvikauden kisailu, joka sattuneista syistä taitaa jäädä aika vailinaiseksi.
Taidan siirtää suuremmat tavoitteet suosiolla suoraan kesäkauteen ja käydä talvella kisoissa, jos suksi sattuu kulkemaan ja aikaa muuten löytymään.
Muutoshan se on tämäkin talvikausien vanhaan "hiihdon maksimointi -ajatteluun".

[ju1964]

Jostain se motivaatio pitäisi taas kevään kynnyksellä kaivaa.

Kokeiles hakeutumista sekalaiseen paikalliseen juoksuporukkaan kimppailemaan tai jos lähipiiristä löytyis 1-2x viikossa joku muuten vaan lähtisi kimppalenkkeilemään. Siitä se lähtee taas vähän kuin itsekseen.

[Aksu]

Itselläkin tuo motivaatio on ollut hiukan hakusessa. Lokakuun puolivälissä juostun maratonin jälkeen oli tarkoitus lepäillä loppuvuosi paikkoja parannellen, mutta nyt tauko vierähti maaliskuulle saakka, vaikka kaikki kolotukset oli lepäilty jo vuodenvaihteeseen mennessä pois.
Eihän tuo "nollista" aloittaminen koskaan helppoa ole, mutta nyt jo muutaman lenkin jälkeen henkinen velttous on lähes poissa. Keskivartaloon kertynyt velttous sitten ottaakin poistuakseen vähän pidemmän ajan. Katotaan nyt miten treeni alkaa puremaan, vai pitääkö tilata proffalta yhtä kokoa suurempi edustusasu...

[Professori]

Katotaan nyt miten treeni alkaa puremaan, vai pitääkö tilata proffalta yhtä kokoa suurempi edustusasu...

Parisen vuotta sitten kun olin farkkuostoksilla ostin parit "sopivan pienet" farkut, jotta on pakko pysyä lähellä juoksijan mittoja ainakin muutama vuosi... eli ei muuta kuin vaateostoksille ja timmejä kuteita ostoskoriin niin alkaa se motivaatiokin taas löytymään

[Professori]

Ja kunhan se kevätkin vihdoin tulisi niin... pääsisi monet muutkin irti

[atoivanen]

...mietteitä ja ajatuksia motivaatiosta ja muustakin...


Tuo kimppalenkkeily on yksi parhaista mikä tuo hommaan mielenkiintoa, kun voi turista. Aina se ei vaan onnistu, itsellä ainakin todella harvoin. Pitäisi varmaan liittyä "virallisesti" johonkin pk-seudun seuraan ja käydä yhteistreeneissä tai huudella netistä treeniseuraa, mutta aika hankalaa. Pakko painaa yksin, seurana frwd w600 ja joskus radio.

Olen miettinyt useampaan kertaan, mikä kestävyysjuoksussa viehättää tai miksi sitä tulee jatkettua. seuraavassa plussia ja miinuksia mitkä puoltavat ja mitkä eivät niin paljon puolla

+ yleisen terveyden ja hyvinvoinnin ylläpito. kestävyysjuoksun (ei liian rankkana) on todettu olevan yksi tehokkaimmista terveyttä edistävistä liikuntamuodoista, niin fyysisesti kuin henkisesti. nimenomaan säännöllisenä!
+ edelliseen viitaten: endorfiinit, noradrenaliini, pirteys ja jaksaminen, ajatuksen juoksu, yleinen skarppaus, parempi uni, kovempi psyyke, parempi vastustuskyky flunssille ym. pöpöille jnejnejne.. näitä vain haluaa, niihin jää koukkuun
+ itsensä haastaminen ja voittaminen sekä kehittyminen ja palkitsevuus. ihminen on luonnostaan proaktiivinen olento, noh, eivät aivan kaikki, mutta suurin osa. laji kun laji, yleensä halutaan paremmiksi
+ kehittyminen ja sen seuranta helppoa. on tullut kaikenlaisia välineitä ja nettiyhteisöjä, joiden kautta tutustuu piirin porukkaan -> uusia tovereita. yhteisöllisyys. FMR on siitä bueno esimerkki
+ halpa harrastus, ei juuri välineisiin, aikaan tai paikkaan sidottu. oma päätösvalta, saa suunnitella treenit, kilpailut ja tähtäimet
+ kilpailut. ehdoton suola. näitä on nykyään enemmän kuin sieniä sateella, jokaiselle jotakin. järjestelyt toimii ja aina saa ylimääräistä boostia viivalle vrt. treenit yksin. juoksutapahtumat ovat elämyksiä. ja mikä parasta, viimeiset pari vuotta on ollut havaittavissa jonkinlaista "juoksubuumia", massatapahtumat ja niiden markkinointi kansan tietouteen ovat onnistuneet
+ kuntoilu on veressä. kun joskus aloitat, tuskin pääset koskaan kokonaan eroon. mikä on vain positiivista. elämä on parasta huumetta, mutta kuntoilu on vielä parempaa

jos olet samaa mieltä kahdesta tai useammasta, ao. miinuksia ei tarvi juuri miettiä


- perhe, ystävät, muu toiminta vähemmälle. sinänsä huono, koska kaikki tekeminen vie aikaa. on vaan valintoja mitä tehdään, treenaamisen plussat voittaa monta muuta ajankäytön kohdetta. ellei jää liian koukkuun ja käytä kaiken vapaa-ajan raviin ja sitten on puolikuollut kun pitäisi tehdä muuta
- loukkaantumisriski. missäpä lajissa ei olisi? rasitusvammat ovat usein ohimeneviä eivätkä vaikuta muuhun elämään, ellei paina ylikuntoon ja piippuun itseään
- motivaation katoaminen jos ei ala kehitystä näkymään / ei ole aikaa. tähän on helppo lääke. mieti mitä haluat juoksulta, mitä siltä tavoittelet, suunnittele sen mukaan. jotkut haluavat kokoajan ennätyksiä, toiset vain ulkoilla. useimmat jotain siltä väliltä. jos ei ehdi 150km viikossa vaikka haluasi, ei pidä masentua. jokainen 5km hölkkä on eteenpäin.

pakko tunnustaa, että nykypäivän urbaani, kiireinen, ylitöitä painava perheellinen, ei aina polulle kerkeä. tai vaan jaksa. osittain lasken itseni tähän joukkoon. lisäksi monista ihmisistä on tullut mukavuuden haluisia, laiskoja, tekniikkakeskeisiä, kapitalistisia materialisteja. en koe kuuluvani tähän joukkoon.

kuulen usein kysymyksiä ja lausahduksia, että oletko hullu kun juokset, pakenetko jotain pahaa tai epämukavaa, miten sinä jaksat, oletpa reipas, onko lääkitys kohdillaan, mikset tee jotain ihmisten hommaa, mikset tee jotain fiksua, onko tylsä elämä, luuletko olevasi parempi ihminen, haetko huomiota tai kunnioitusta sillä... nämä herättävät kummastusta ja myös hilpeyttä. jotkut sanovat, että mitä järkeä touhussa on kun et ole huippu etkä voita kisoja ja palkintoja. tai saa siitä rahaa. mistä moiset ajatukset kumpuavat, ken tietää.. hämmentävää. haistakoot kukkanen. nuorena kun harrasti yleisurheilua, vain harvat kapinalliset, urheilun vihaajat heittelivät moisia. muuten kannustettiin ja homma oli normaalia. se oli sitä aikaa, kun netti ja kännykätkin olivat jotain uutta. silloin osattiin liikkua ja harrastaa. silloin kyseltiin ovelta ovelle, lähdettekö pelaamaan tai salille. ei tarvinut motivaatiota hakea. aina lähdettiin. nykyään jotkut ovat myös kiittäneet, aikuisiässä, kun olen saanut kannustettua heidät aloittamaan lenkkeilyn ja osan myös lopettamaan tupakoinnin samalla. he ovat kuin uusia ihmisiä. myös he tuovat motivaatiota omaan tekemiseen.


Summa summarun, tossua jalkaan ja baanalle, kisakausi on jo ovella

[Professori]

Erinomainen kirjoitus ja kun asiaa ajattelee yltiöpositiivisesti niin miinuskohtiinkin saa höllennystä.
- Harjoitteluun menee aikaa, mutta Stubbin sanoin "tunti hikiliikuntaa päivässä, tuo 2 lisätuntia päivään". Hyvässä kunnossa jaksaa myös arkea paremmin. Kunhan vaan homma ei mene yli niinkuin ittellä välillä 6 tunnin muodossa:)
- Loukkaantumisriskin vastapainoksi kannattaa ajatella mitä terveydellisiä riskejä on jos ei liiku. Niitä on pitkä lista ja niitä miettiessä pienet rasitusvammat ja kolotukset helpottavat kummasti.
- Motivaation katoaminen on kyllä vähän hankalammin purettavissa, mutta jos ajatellaan atoivasen plussia ja miinusten kääntöä plussiksi niin eihän jäljelle jää kuin lähes pelkkää plussaa. Korttitalo on vain osattava rakentaa oikein terveelle pohjalle.

Ja vielä lisäyksenä; kyllä lajin suola on kilpaileminen. Tänäänkin Tulppaanijuoksun jälkeen jäi hemmetin hyvä fiilis vaikka aika eikä sijoitus kummoinen ollutkaan. Se riitti että sain peesattua kaveria loput 5 kilometriä ja pestyä sen hyvävoimaisena loppukirissä. Ei tarvinnut vetää hampaat irvessä.

[awaaja]

Mielenkiintoisia kirjoituksia.
Lueskin ketjua koska jostain taa pitäisi löytää kipinä lähteä lenkille märkiin ja pimeneviin syys iltoihin.
Omat (nuoruuden) ennätykset eivät ole enää rikottavissa ja kun en ole oikein ikäkausiurheilija niin oman ennätyksen rikkominen ei sytytä.
Koska en kerää juostujen maratonien määrää ja olen maratonin juossut miksi toistaa samaa uudestaan.
Ehkä kipinän antoin uutinen 100 vuotiaasta Fauja Singh:istä joka juoksi Toronton maratonin.
Mitä hittoa nulikka tässä vikisee, jos 100 vuotias kykenee vetämään maratonin niin märkäkorva lenkille siitä että tossu liikkuu vielä seniorikansalaisena.

[hh.hanko41]

Pakko tunnustaa että motivaatio lopahti kokonaan talvella. En vain yhtään siedä juosta ulkona kylmässä. Mulla rupeaa sattumaan keuhkoihin jos lähden pakkasessa ulos juoksemaan. Olen toki korvannut juoksemisen talvella sitten menemällä http://www.foreverclub.fi salille. Siellä olen tehnyt eri saliohjelmia, mutta olen myös paljon juossut juoksumatolla ja käynny eri aerobisille jumppatunneille Nyt kun kelit on taas vähän lämmenyt niin olen jälleen uskaltautunut lähtemään lenkille. Ekat kerrat oli vähän kankeeta, mutta kyllä se hyvin lähti käyntiin taas.

[Pete]

Kyllähän tuo motivaatio joskus rakoilee, vaikka olisi kuinka fanaattinen juoksu-urheilun ystävä. Itsellä eilen mm. jaloissa niin kovia kipuja lenkille lähtiessä, että palasin n. 500m:n juoksun jälkeen "häntä koipien välissä" kotiin. Kyllä siinä kävi mustia ajatuksia vähän aikaa..olisi tuonkin ymmärtänyt jos olisi vaan koko ajan paahtanut laput silmillä, mutta kun on levätty ja hierottu ja vedetty palauttavaa treeniä mm. uintia jne. Ellei kropassa ole jokin syvempi tulehdus- tai ylirasitustila, niin on tätä VAIKEAA ymmärtää. Tietysti, onhan se mahdollista, että vanhuudellakin on oma osuutensa asiaan, enkä osaa ottaa sitä huomioon harjoittelussa ja sen rytmittämisessä elvon suhteen. Meno haluja olisi, mutta kroppa kavitoi vastaan.. Eilenkin oli lähellä, ettei lenkkarit lentänyt läheiseen metsikköön..no, en viitsinyt heittää kun oli juuri ostettu ja jos vielä sattuisi tarvitsemaan..

Näin se menee, kun juoksu kulkee, on helppo hymyillä, mutta kun ei, niin kyllä siinä saa miettiä tosissaan tämän homman järjellisyyttä..meikäläisellä ainakin jos ei ala tulla vastetta harjoitteluun, on edessä pitkä juoksutauko ja antaa kropan levätä
kunnolla. Ei muuta kuin reppu selkään ja metsään..

[ju1964]

Ostaisin pussillisen motivaatiota, tehostettuna kiitos, värillä ja maulla ei väliä, mistä saa ????
Oma ollut jo pari kk ihan kadoksissa

[atoivanen]

Ostaisin pussillisen motivaatiota, tehostettuna kiitos, värillä ja maulla ei väliä, mistä saa ????
Oma ollut jo pari kk ihan kadoksissa

Sun kohdalla lienee laskevana tekijänä vaivat/vammat. Jos itellä olis kokoaika jotain pientä, niin todnäk. vituttais kyllä aika huolella jos esim. koko alkukevät menis enempi vähempi treenivapaaksi. Jos noita ei lasketa, niin ehkä jostain muusta lajista, kovemmasta tavoitteesta tai yksittäisesta kisasta vaikka pienellä vedonlyönnillä vois motivasuunia löytää?

Ittellä on kyllä tuo 1.24 ja 3h aika riittävän kovia motivaattoreita, niitä vaan haluaa rikki niin kovasti

[Professori]

Hyviä motivaattoreita ainakin täällä Turun seudulla:
10.5. Littoisten järven ympärijuoksu
12.5. Kakskerran ympärijuoksu (PS. kovimmat menijät on Sepon 6h juoksussa, joten palkintosijoja tarjolla;)
20.5. Kaarinan syysmaratonin kimppalenkki
25-27.5. Kevätleiri ja UpHillRun!

Pärjäiskös tällä annoksella toukokuun?

[tuomyl]

Mielenkiintoista lueskella tätä vanhaa viestiketjua ja huomata, että monella ollut saman tyyppisiä ongelmia juoksumotivaation kanssa kuin itsellä juoksun suhteen ollut viimeiset pari vuotta, ja etenkin nyt viimeiset 4 kk eli talvikauden. Viimeisen 4 kk aikana juoksua vaivaiset 169 km (eli sama tai vähemmän mitä jotkut juoksee viikossa tai kisoissa jopa alta vuorokaudessa) ja viimeisin pitkis marraskuun alkupuolelta. Nyt viime la 19 km semi"pitkis" teki tiukkaa. Muuta liikuntaa on kyllä hieman, mutta sitäkin vähän suhteessa aiempaan.

Itsellä sama perusasenne kuin viestiketjun aloittaneella toramaanarilla: kaikki / ei mitään, on/off. Lisäksi akillesvaivat toisessa jalassa muistuttavat jos innostuu liiaksi tai yrittää aloittaa liian ahnaasti. Akillesvaivat yhdistettynä ikään (46) ja tunteeseen omien rajojen saavuttamisesta jo aiemmin ovat vieneet motivaatiota, joka perustui aika pitkään omien ennätysten parantamiseen ja kisoissa kohtalaisesti menestymiseen. Maratonia pidemmät matkatkaan eivät hotsita noiden akillesvaivojen takia. Kimppalenkit, juoksutapahtumat ja kisat ovat toki mukavia, mutta ei niillekään viitsi ihan kylmiltään lähteä.

Ehkä se motivaatio sieltä kevään mittaan löytyy kun saa ensin aloitettua säännöllisemmän juoksutreenin. Tavoitteena olisi juosta ainakin PN-maraton ja jotain muuta lyhyempää ennen sitä, jotta juoksuharrastus ei ihan kokonaan unohdu.

[Lehti]

Tuomyl, ehdottaisin ensi hätään kimppalenkkiä. Lähde huomenna porrasteluun, on luvattu hyvää aurinkoista keliä ja samalla saat uutta kipinää kun näet porukoita jne. Eihän sitä voi ollakaan missään huippukunnossa tähän aikaan vuodesta. Paras tuloskunto on yleensä vasta syksyllä...

[tuomyl]

Tervehdys kaikille vanhoille tutuille ja uusille tuttavuuksille!

Olen palannut vuoden Briteissä oleskelun jälkeen takaisin Suomeen. Piti tuon Brittivuoden aikana viritellä uudestaan jo aiempina vuosina hiipunutta juoksuharrastusta ja osallistuinkin varsinkin syksyllä paikallisen juoksuseuran (Headington Roadrunners) aktiiviseen toimintaan ja juoksin yhden puolimaratonin ja muutaman maastokisan. Kevätkausi meni kuitenkin enempi töitä tehdessä ja välillä sairastellessa ja alkukesällä iski hinkuyskä, mikä merkitsi totaalista juoksu- ja urheilutaukoa yli 2 kk:ksi. Juoksukilsoja on kertynyt tänä vuonna tammikuusta elokuun alkuun vaivaiset 300 km. Pari aiempaa vuottakin on mennyt sunnuntailenkkeilijän kilometreillä, vaikka olen kyllä muuten kuntoillut jossain määrin, esim. kuntonyrkkeillyt. Nyt on tarkoitus aloitella taas juoksuharrastusta uudestaan ja päästä ensi vuonna maratonkuntoon. Paluuta juoksuun helpottaa, että ylimääräisiä kiloja minulle ei kerry, vaikka en urheilisi lainkaan (pikemminkin päinvastoin, paino tippuu kun lihaskunto huononee ja veriplasman määrä vähenee).

Motivaatiota ylläpitäviä mielikuva on kuntotaso, joka mahdollistaa: 1) pitkän juoksuvaelluksen hyvässä porukassa; 2) osallistumisen monen tyyppisiin juoksukisoihin pitkin vuotta; 3) mahdollisuuden hyviin tuloksiin omassa ikäsarjassa; 4) päätymisen terveenä ja hyväkuntoisena hautaan :-]